metulsky, be different!, https://secure.flickr.com/photos/metulsky/6438271493/

Seminaarin tiukin esitys tuli Karen Coylelta, joka pohti, miten kirjastopalvelut pitäisi ajatella uusiksi. Hän aloitti anekdootilla Open Library -palvelusta. Kyse on verkkopalvelusta, jonka rakentajat olivat kirjastoalan ulkopuolisia web-osaajia. Karenin rooli projektissa oli avata tekijöille, mitä kirjastodata on.

Perusongelmaksi Karenilla nousi – ehkä luontevastikin – , miten hakutulokset saadaan aakkostumaan. Esimerkiksi teos The Catcher in the Rye olisi pitänyt hakutuloslistalla aakkostua C:hen eikä T:hen. Pohtiessaan miten saada pelattua artikkelit (a, an, the jne) pois, palvelun rakentajat kysyivät, kuka tarvitsee aakkosellista järjestystä. Esimerkiksi hakukoneet, kuten Google, eivät esitä hakutuloksiaan aakkosjärjestyksessä.

Kirjastoalan ammattilainen voi lähteä helposti miettimään esimerkiksi hakutuloksen esittämistä aakkostamisen kautta, ja tämä on ymmärrettävää; aakkostaminen on ollut merkittävä apu aineiston löytämiselle luettelointikorttiaikakaudella. Coylen mukaan ominaisuuden merkitystä hakuliittymässä on hyvä pohtia, koska aakkostaminen ei ole enää ainut tae aineiston löytämiselle. Coyle kuvasi aakkostamista ilmaisulla kielellinen onnettomuus (”Alphabetical order is an accident of language”). Asioiden järjestelemisessä kieli on tavallaan pakottanut/ohjannut ajattelemaan ja toimimaan aakkosellisuuden kautta.

Toinen uudelleenajattelun kohta ovat e-kirjat. Perinteinen kirja muodostuu luvuista, alaluvuista, kirjan yksittäisistä sivuista. E-kirja on munklauttanut tämän uusiksi, ja kirjan perinteiset muodot (luvut, alaluvut, sivunumerot) muutoksessa. Niiden merkitys on osin vähentynyt. Mikä on e-kirjakaudella vastaus kysymykseen ”kuinka paljon olen lukenut e-kirjaa?” Onko relevantti vastaus esimerkiksi ”70 %:a”. Onko kahden e-kirjan lukijan mahdotonta olla samalla sivulla?

Yhtenä vastauksena tähän e-kirjojen mukana tulleeseen viittausongelmaan voidaan nähdä “esi-e-kirjakaudella” vaikuttaneen Wittgensteinin tapa numeroida jokainen kappale: numeroinnin avulla lukijat pystyvät löytämään tietyn kappaleen, oli käännösversio mikä tahansa.

Kirjaston uudelleen ajattelu

Esityksessään Coyle pyrki hahmottelemaan, kuinka ajatella uusiksi kirjastoa. Esimerkiksi aineiston käyttämisen osalta on olemassa erilaisia tapoja tilastoida ja visualisoida, miten aineistoja käytetään. Kirjastot eivät kuitenkaan hyödynnä tällaisia tekniikoita ja tapoja juurikaan kokoelmatyössään. Osittain syynä tähän voi olla se, että ainakaan suomalaiset kirjastojärjestelmät eivät suoraan tai kovin helposti anna apuja tällaiseen kuvaamistapaan. Erilaisia tilastoja saadaan ehkä ulos kirjastojärjestelmästä, mutta näiden työstäminen erilaisiksi visualisaatioiksi vaatisi omaa asiantuntijaosaamista. En ole varma, pystyvätkö järjestelmätoimittajat tarjoamaan apua näihin tarpeisiin. Ongelmana voivat olla jo pelkästään resurssiongelmat. Järkevämpää olisi, jos kirjastolaiset informaatio-osaajina kykenisivät itse myllyttämään kokoelmistaan irtoavaa dataa. Tämä voisi tuoda oman lisänsä kirjastojen kokoelmatyöhön.

Coyle kritisoi kirjastoalaa siitä, että se keskittyy luetteloinnissa ja sisällönkuvailussa edelleen liikaa fyysisten asioiden miettimiseen sisällön sijaan. Tässä työssä kontrolloinnilla on suuri merkitys: tähän viittaa jo alan termikin, bibliografinen valvonta/bibliographic control. Kontrolloinnin mahdollisuus leviää käsiin nykytilanteessa, jossa informaatiota ei enää välitetä vain painetussa muodossa.

Yhdeksi kirjastoalan haasteeksi Coyle näki sen, että Internetin osalta mobiilikäyttö kasvaa. Kirjastot ovat Coylen mukaan tästä kuviosta aika lailla ulkona, ja näinhän asia onkin. Verkkokirjaston käyttö mobiilisovelluksen kautta on ihan ok juttu, mutta ei vielä mikään vallankumous. Innovatiivisimpia mobiilipuolen juttuja meillä on Helsingin kaupunginkirjaston rakentama taskukirjasto.

Kirjastojen käyttämän luokittelujärjestelmän Coyle luonnehti tietämyksen estojärjestelmäksi (knowledge prevention system). Järjestelmän ongelmaksi Coyle nosti sen, että luokittelujärjestelmä pakottaa meidät enempi vähempi keinotekoisesti sullomaan teokset tiettyihin lokeroihin. Hyvä jatkokysymys on, että mitä tuon tilalle, ja siihen Coylella ei ollut suoraa vastausta.

Selkeäksi muutoskohteeksi Coyle näki kirjaston ja webin välisen kuilun, joka pitäisi kattaa mahdollisimman nopeasti. Tarjoamamme palvelut eivät tuo parhaalla mahdollisella tavalla esiin konteksteja. Tärkeää olisi myös huolehtia yhteentoimivuudesta muun webin kanssa. Tästä olen Coylen kanssa samaa mieltä, ja oli käytetty järjestelmä mikä hyvänsä (kaupallisia tuotteita tai avoimen lähdekoodin järjestelmiä), päävastuu muun muassa yhteentoimivuudesta on sillä kirjastolla, joka hankintaa on tekemässä. Kaupallisten järjestelmäntoimittajien osalta olen skeptinen sen suhteen, että he ilman kirjastolaisten konsultointia/vaatimuksia rakentavat avoimia, muun verkkomaailman kanssa lähtökohtaisesti avoimesti toimivia järjestelmiä.

Bibliografisen metadatan tuottaminen ja ylläpito

Osa kirjaston ja webin välisen kuilun umpeenlapiointia on informaation luominen ja hallinta eli bibliografisen metadatan tuottaminen ja ylläpito. Informaation luomisessa/hallinnassa on erilaisia kerrostumia. Luettelokortti oli kompakti ja rajattu väline hallita kokoelmaa ja informaatiota. Worldcat kuvasi jo hieman enemmän aineistoja. Amazon on mullistanut määrän millä teoksia voidaan kuvailla. Coyle piti ongelmallisena sitä, että keskitymme yksittäisiin teoksiin.

Pohdittavaksi kysymykseksi Coyle nosti, miten visualisoida/tuoda esiin teoksen ja kirjailijan konteksti? Meidän pitäisi pystyä jotenkin avaamaan esimerkiksi millainen toimintaympäristö kirjailijalla on. Tähän kuuluvat aiheet, paikat, ajankohdat, teokset, henkilöt jne. Miten kirjailija on käsitellyt tiettyä teemaa?

Tällaiseen tarkoitukseen erilaiset nykyiset verkkokirjastot soveltuvat heikosti. Esimerkkinä Coyle käytti Worldcatia. Kun palvelussa haetaan history-asiasanalla, on hakutulos yli 100 000 teosta. Worldcat antaa monenlaisia mahdollisuuksia selata hakutulosjoukkoa, jonka seassa potentiaalisesti on tarvittu teos, mutta hakutulos ei ole kovinkaan älykäs (ei tosin hakulausekaan – toim.huom.).

Coylen mukaan kirjastojen tulisi hakupalvelujensa kehittämisessä miettiä, miten tuoda informaation voi tuoda tarjolle ihmisen hallittavassa muodossa esimerkiksi visualisoiden

1. tekijän teosten julkaisumäärät ja
2. volyymin kuinka paljon tekijästä puhutaan.

Nykyiset järjestelmät eivät tuo esimerkiksi kovin helposti ja intuitiivisesti esiin kahden hyvin erilaisen kirjailijan välistä eroa. Esimerkkinä Coylella oli ”1960-luvun huonoin kirjailija”, Rod Mckuen, joka kirjoitti muun muassa teoksen Listen to the warm, ja klassikko, Emily Dickinson. Hyviä indikaattoreita näiden tekijöiden välisestä erosta on esimerkiksi se, miten paljon/vähän näistä kirjailijoista puhutaan vielä.

Mielenkiintoinen visuaalisaatio on tehty DBpedian datan pohjalta Ibsenin vaikutuksesta muihin kirjailijoihin:

http://folk.ntnu.no/greenall/ibsen/

Kyseisestä visuaalisaatiosta on käyty hyvää keskustelua Rurik Greenallin viestiketjussa: http://ow.ly/ePsj3

Hyvä ja aiheellinen kysymys ketjussa esitettiin siitä, millä perusteella vaikutussuhteita on laskettu ja kuvattu. Mitään yksiselitteistä vastausta ei keskusteluketjussa anneta.

Coyle kritisoi myös sitä, että kirjastojen erilaiset luettelot eivät anna juurikaan mahdollisuuksia esittää järkeviä kysymyksiä aineistoista. Miten kysyä verkkokirjastolta esimerkiksi mikä oli 1840 – 1860 -luvun suosituimpia teoksia? Kirjastojen pitäisi miettiä uusiksi tiedonhakuvälineensä ja määritellä samalla tehtävänsäkin uusiksi. Coylen luonnostelma kirjastoalan missioksi on hyvä:

’The mission of the library is […] to organise human knowledge that has been very inconveniently packaged’ (http://ow.ly/ePsmQ)

Onko linkitetty data vastaus?

Coyle ei lähtenyt suoralta kädeltä julistamaan vastausta heittämäänsä kysymykseen. Perusteluna hänellä oli hieman pikkunäppärästi, että vastaus kysymykseen on vaarallinen, koska siihen loppuu kysely. Coyle varoitteli olemasta liian ihastunut tiettyyn tekniikkaan. Hänen mukaansa alalla on paljon projekteja bibliografisen datan ympärillä. Dataa käännetään valtavia määriä RDF:ksi, ja ISBD-data RDF:ksi käännettynä on kuin turbomoottorilla varustettu dinosaurus:

ISBD in RDF is like putting a turbo engine on a dinosaur.

Enempää bibliografista dataa ei tarvita välttämättä, koska joka paikka on hänen mukaansa täynnä bibliografista dataa. Sen sijaan tärkeää ovat kokoelmat.

The world is not waiting for libaries’ bibliographic data as LOD. But we have holdings information.

Coyle veti tuolla muotoilullaan hieman mattoa jalkojensa alta. Tiedonhakupalvelujen uusiksi miettimisessä ja toisaalta kirjastojen ja webin kuilun ylittämisessä semanttinen web ja linkitetty data ovat hyviä välineitä. Liian ihastunut ei tietenkään saa olla tekniikkaan eikä sokeasti uskoa linkitetyn datan kaikki parantavaan voimaan, mutta vähintäänkin on objektiivisesti arvioitava tämän tekniikan hyödyt ja mahdollisuudet, jos olemme kutakuinkin samaa mieltä ongelmista (kehittämistä kaipaavat hakutyövälineet ja kirjaston ja webin yhteentoimivuuden lisääminen).

Karenin toive oli, että webin hakutuloksissa näkyisi tiedonhakijan oman kirjaston kokoelmatieto. Esimerkiksi jos tiedonhakija tekee hakuja webissä ja hakusessa on Steve Jobsin elämäkerta, tulisi webin hakutuloksissa tieto myös siitä, onko teos esimerkiksi Sampolan kirjastossa.

What libaries need is holdings connections in Google search results’ rich snippets.

Amen.