Alisa Leonard-Hansen kirjoittaa kolumnissaan The Future Is All About Context: The Pragmatic Web (11/2009, ReadWriteWeb) pragmaattisesta webistä.
Leonard-Hansenin mukaan semanttista webiä pidetään verkon tulevaisuutena. Tämän ajattelutavan mukaan verkon käyttämisestä tulee järkevämpää ja relevantimpaa, kun taustalla toimii keinoälymäinen järjestelmä, joka pystyy hyödyntämään rakenteista dataa. Semanttisesta webistä ja sen perusrungosta, ontologioista, puhuttiin Kansalliskirjaston ontologiaseminaarissa (muistiinpanoni seminaarista).
Leonard-Hansen näkee kuitenkin tulevaisuuden sosiaalisessa webissä, koska hänen mielestään merkitykselliset, relevantit verkkokokemukset syntyvät nyt verkkoidentiteettiemme ja suhteidemme kautta. Leonard-Hansen käyttää termiä pragmaattinen web, jossa verkkokokemus paranee, kun siihen kytketään käyttäjän verkkoidentiteettiin perustuvaa sosiaalista dataa. Pragmaattisessa webissä on kyse muun muasssa sosiaalisesta vuorovaikutuksesta käyttäjien välillä (Pragmatic Web).
Mikäli kehitys vie tähän suuntaan, meillä on oltava yhä parempi ymmärrys verkkoidentiteettimme suhteen. Leonard-Hansenin mukaan verkkoidentiteettimme määrittyy kolmesta tekijästä
- keneksi esittäydymme
- mitä teemme ja sanomme
- keihin olemme yhteydessä ja ketkä ovat meihin yhteydessä.
Pragmaattisessa webissä tämä identiteettidatamme on ubiikkia, avoimemmin eri verkkopalveluissa hyödynnettävää ja verkkosivut hyödyntävät tuota dataa tarjotessaan loppukäyttäjälle palveluitaan.
Tämänsuuntaisesta kehityksestä käy esimerkkinä Facebook Connect -rajapintakokoelma, jonka Facebook julkaisi toukokuussa 2008 (Build and grow with Facebook Connect). Facebook Connect mahdollistaa sen, että Facebookin sisältämää käyttäjädataa voidaan vaihtaa Facebookin ja kolmannen osapuolten kanssa. Tämä data voi olla arvokasta ja muun muassa markkinointimielessä tehokkaasti hyödynnettävää. Leonard-Hansenin mukaan yritysmaailmalle tämä verkko voi merkitä uudenlaisten liiketoimintamallien syntyä. Näiden rajapintojen avulla loppukäyttäjä voi viedä Facebook-identiteettinsä ja -verkostonsa Facebookin ulkopuolelle muihin verkkopalveluihin. Rajapinnat myös mahdollistavat sen, että kolmannet osapuolet voivat tarjota verkkopalveluissaan Facebookin toiminnallisuuksia. (Morin, Announcing Facebook Connect.)
Leonard-Hansenin mukaan pragmaattinen web ei kuitenkaan merkitse sitä, että identiteettidata keskittyy muutamaan isoimpaan verkostoon (esimerkiksi Facebook, Twitter ja MySpace). Yksilöille tulee antaa enemmän valtaa omiin identiteettitietoihinsa, jotka sijaitsevat eri palveluissa. Tähän päästään muun muassa standardien kautta, jotka takaavat datan siirrettävyyden ja verkkopalveluiden yhteentoimivuuden.
Kaikki munat samaan koriin -ajattelu ei kuulosta parhaimmalta ratkaisulta. Kaikenlaisia lähestymistapoja tarvitaan. Pragmaattisen webin ongelmista tulee mieleen se, että jos verkkokokemus perustuu käyttäjän sosiaalisiin suhteisiin, voi seurata eristymistä omiin ajatusmalleihin ja kiinnostuksenkohteisiin, joita riittävän homogeeninen sosiaalinen verkosto vain vahvistaa. Kyse on samantapaisesta ongelmasta, joka koski sähköisen aineiston löydettävyyttä ja jonka Mikko Lehtonen nosti esiin e-kirja-keskustelussa (Tietokirja-päivät: eKirjojen tulevaisuus). Digitalisoituminen on merkinnyt muun muassa tiedon parempaa löydettävyyttä, mikä on sinällään toki positiivista. Ongelmallista on se, että voi syntyä gettoutuneita osajulkisuuksia, joissa viestintä keskittyy tiettyjen yhteisöjen sisälle.
Periaatteessa pragmaattisessa webissä vaivaa myös ajatus siitä, että oma identiteettidata on ubiikkia ja leviää pitkin verkkoa. Kyllähän tuota tapahtuu jossain määrin koko ajan, mutta ei ehkä vielä niin jalostuneessa muodossa kuin Leonard-Hansen visioi. Kaiken kaikkiaan ei minusta ihan ongelmaton ajatus. Tätä tematiikkaa käsittelee VTT:n julkaisu Making Sense of Social Media (2007), jossa muun muassa nostetaan esiin tarve lisätä loppukäyttäjien kontrollia oman verkkoidentiteettinsä suhteen. Tarvitaan myös yhteisiä linjanvetoja sen suhteen, miten palvelut hyödyntävät loppukäyttäjien dataa.
Täysin erillisistä kehityssuunnista ei ole kyse: Eräänlaisena semanttisen ja pragmaattisen webin risteytyksenä voi nähdä Friend-of-a-Friend-ontologian. Ontologia on siis osa semanttista webiä, mutta menee jossain mielessä pragmaattisen webin alueelle kuvatessaan toimijoiden (esimerkiksi tutkijoiden) välisiä suhteita.
Sorvipenkki 
Keskustelu
Ei kommentteja.