//
Juttuarkisto

Archive for

Kirjastopäivät 2009: Tila viestii

Tila viestii -sektiossa esiteltiin Helsingin kaupunginkirjaston konseptinuudistusta ja Turun kaupunginkirjaston tilasuunnittelua. Helsingissä suunnittelutoimisto 6. kerros on luonnostellut uudenlaista kirjastokonseptia, jota kokeillaan Oulunkylän kirjastossa. Maija Berndtson kertoi konseptin muodostuvan tilasta ja palvelusta. Tilauudistus ei sinällään riitä, vaan lisäksi tarvitaan palvelunuudistamista. Hänen mukaansa konseptiajattelussa ei ole sinällään mitään uutta; aikaisemmin konsepteista ei ole vain puhuttu. Yksi konseptin … Lue loppuun

Kirjastopäivät 2009: Thorhauge, The new library : from access to enabling

Tämän vuoden Kirjastopäivillä oli yhtenä puhujana Jens Thorhauge, joka kertoi Tanskan kirjastolaitoksen kehityssuunnitelmista. Esityksestä löytyy Kirjastoseuran sivuilta Tuula Haaviston teksti Tanskalaiset ovat tehneet sen jo. Thorhaugenin mukaan meillä ja tanskalaisilla ovat samat haasteet globalisaatio digitalisaatio digitaalinen kuilu. Kirjastoalan kehitystä Thorhaugen hahmotti vertauskuvalla muutosten aalloista. Ensimmäisessä aallossa siirryimme korttiluetteloista tietokantoihin. Toisessa aallossa tulivat Internet ja digitaalinen … Lue loppuun

Twin cities : kokoelmatyö Stirlingin kirjastoissa

Twin Cities -konferenssin jälkipuintia: Robert Ruthven esitteli Stirlingin kirjastojen kokoelmapolitiikkaa (Active stock management in Stirling libraries : Taking care of business). Stirlingin alueella elää 88 000 asukasta, ja se on 8. suurin alue Skotlannissa. Harvaan asuttua seutua, jonka kirjastoverkko muodostuu 16 kirjastosta ja 2 kirjastoautosta. Stirlingiläisten peruslähtökohtana kokoelmatyön uudistamiselle oli se, että kirjat ovat heidän … Lue loppuun

Iso-Britannian hallitus parantaa julkisten tietovarantojen hyödynnettävyyttä

Science Library Pad -blogissa kerrotaan Iso-Britannian hallituksen hankkeesta kehittää julkisia palvelujaan, ja osa tätä kehitystyötä on parantaa julkisissa palveluissa syntyvän informaation käytettävyyttä. Iso-Britannian hankkeesta uutisoi Guardian (UK set to follow successful US data method). Taustalla on samoja ideoita kuin meikäläisessä Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailussa (Kansalaislähtöistä julkisten tietovarantojen hyödyntämistä). Avainsanoja Iso-Britannian hankkeessa ovat avoin informaatio (julkisia palveluja … Lue loppuun

Aaltoja

Googlen I/O-konferenssissa yhtiö esitteli kehitysversiotaan Google Wave -palvelusta. Palvelua esitellään useassakin artikkelissa (kuten Google Wave Drips With Ambition. A New Communication Platform For A New Web, Google Waves Goodbye to E-Mail, Welcomes Real-Time Communication, Google Wave: Google Tries to Reinvent Email). Google Wave on viestintä- ja yhteistyöväline, joka paketoi yhteen sähköpostin, pikaviestimen, tiedostojen jakamisen ja … Lue loppuun

Twin Cities : Skotlannin ja Viron kansalliskirjastosta

Helsingissä ja Turussa järjestetty Twin cities -konferenssi (13.5. – 16.5.2009) oli kolmas järjestyksessään. Konferenssin esityksissä jaettiin kokemuksia muun muassa erilaisista kirjastotyön uudistuksista. Paljon konkretiaa ja mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä. Martyn Wade kertoi esityksessään (Expanding horizons : ideas into practice) Skotlannin kansalliskirjaston tekemistä uudistuksista. Vaikuttavuus nousi esiin. Yhtenä linjauksena kansalliskirjastolla on pyrkimys saada enemmän esiin arvo, joka … Lue loppuun

Mainokset