Tietokirja-päivät: eKirjojen tulevaisuus

Samaa aihetta sivuava kirjoitukseni Kirjastolehden blogissa: Pax Digitalicus?.

Tietokirja-päivillä oli e-kirjoja/sähkökirjoja käsittelevä keskustelu eKirjojen tulevaisuus. Keskustelua veti Teijo Makkonen ja keskustelijoina olivat Anna Baijars (WSOY pro), Mikko Lehtonen (Tampereen yliopisto) ja Juhani Reiman (Ellibs).

Keskustelun teemoja olivat, missä e-kirjojen suhteen ollaan menossa, minne ollaan menossa ja mitä seuraavaksi. Painetun aineiston edut todettiin. Formaattina se on demokraattinen: ei kallista tuottaa ja helppo tuottaa. Käyttöliittymänä perinteinen kirja on hyvä. Ja sitten meillä on myös e-kirjoja.

Akateemisen maailman näkökulmasta Lehtonen totesi, että tiedekirjojen osalta e-kirjat ovat lyöneet itsensä läpi. Lehtonen halusi myös ampua e-kirja-hypen alas: e-kirja ei tule painettujen kirjojen tilalle vaan rinnalle. E-kirja on yksi formaatti muiden joukossa. Mediamaisema moninaistuu ja mediaformaatit erikoistuvat käyttötavoiltaan. Tietty formaatti palvelee tietyssä tehtävässä muita paremmin. Anna Baijars haluaisi myös haudata e-kirja-käsitteen. Baijarsin mielestä pitäisi puhua vain kirjasta, sisällöstä, joka välitetään käyttäjälle erilaisin reitein.

Ellibsin edustaja Juhani Reiman nosti merkittäviksi asioiksi sähköisen aineiston löydettävyyden ja hallittavuuden. Tosin sähköiset aineistot voivat olla liiankin hyvin hallittavissa, mistä on esimerkkinä Amazonin veto poistaa asiakkaidensa Kindle-lukulaitteista Orwellin teoksia (esim. Amazon Erases Orwell Books From Kindle, NYTimes). Vaikka poistolle oli omat perusteensa (tekijänoikeuksiin liittyvät epäselvyydet), toimenpide oli orwelliaaninen.

Mitä muuta muuttuu kuin väline? Muuttuuko tapa lukea tai kirjoittaa?

Lehtosen mukaan e-kirjaa ei voi ymmärtää sen itsensä varassa. Kyse on kulttuurisesta tuotteesta, joka on sosiaalisten ja poliittisten suhteiden tulos ja tuottaja. Hänen mukaansa e-kirjaa pitäisi ajatella laajemmin osana ihmisten sosiaalisia suhteita. E-kirja on globaali muoto osin julkaisukielestä riippuen ja sen yleisimpiä jakelukanavia on Internet. Internetin käyttäjiä on puolestaan erään arvion mukaan 1 668 870 408, kun saman lähteen arvion mukaan maapallon koko väkimäärä on noin 6 800 000 000 (Internet World Stats). Suurin osa käyttäjistä on Aasiasta, Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Jos e-kirja voimaannuttaa, niin Lehtosen mukaan pitäisi pohtia, keitä sähköiset aineistot voimaannuttavat ja ketkä jäävät tämän voimaantumisen ulkopuolella.

Baijars nosti esiin vuorovaikutteisuuden: kirja voi syntyä yhdessä tekemällä tai sen ympärille voi syntyä erilaista toimintaa, kuten Lessingin Golden Notebook -teosta verkossa ruotinut kirjallisuuspiiri. Sinänsä kirjallisuuspiireissä ei ole mitään uutta: samaa toimintaa on ollut ennenkin. Kiinnostavaa esimerkiksi The Golden Notebook -kirjallisuuspiirissä on se, että toiminta muuttuu eräässä mielessä näkyvämmäksi ja saa verkossa laajempia ulottuvuuksia.

Tiedemaailma menee verkkoon, mikä ilmenee muun muassa Open Access -julkaisemisessa. Keskustelijoilta kysyttiin, menetetäänkö tässä jotain? Yhdeksi ongelmaksi nostettiin se, että kun tutkijat julkaisevat tekstejään itse verkossa, tippuvat kustantajat pois, jolloin laadun varmistus menetetään. Laadun varmistuksen puuttuminen on myytti, mikäli puhutaan Open Access -julkaisemisesta: Open Access -julkaisemisessa tavoitteena on varmistaa laatu ja siksi painottaa vertaisarvioitua kirjallisuutta (A field guide to misunderstandings about open access).

Sähköisten aineistojen myötä parantunut tiedon löydettävyys on hyvä juttu, mutta Lehtonen kysyy, synnyttääkö tämä gettoutuneita osajulkisuuksia, jolloin kyllä viestitään, mutta toinen toisilleen samanlaisuuden saarekkeilla?