Open Library Environment (OLE) -projektin kotisivulla on julkaistu projektin loppuraportti:
oleproject.org/2009/11/09/ole-project-completed-report-available
Projekti luonnostelee, millainen on seuraavan sukupolven kirjastojärjestelmä. Projektia on tarkoitus jatkaa luonnoksen toteuttamiseen käytännössä.
Aikaisemmat kirjoitukseni projektista:
“Asioilla on nimet. Ja niillä, joilla ei ole, on värisevä hahmo ajan virrassa.” (naisrunoilija Helsingin Kirjamessut, Runononstop-tapahtuma)
Sekä Vesa Suominen että Eero Hyvönen alustivat paneelikeskustelun. Alustukset ja paneelikeskustelu löytyvät myös tallenteena:
connect.humac.fi/p20163226
Suominen, Vesa: Referentiaalisesti hankalien käsitteiden ongelma YSO:ssa
Suominen näki ongelmallisena ontologioiden referentiaalisuuden, pyrkimyksen ilmaista käsitteiden väliset suhteet ja eri merkitykset hyvin eksplisiittisesti. Toisissa tapauksissa tämä ei aiheuta ongelmia, esimerkiksi “auto” on mukavasti referentiaalinen käsite. “Jumala” jo ongelmallisempi.
Suominen pohti, mikä on suurin ongelma tässä mielessä. Ehkä pyrkimys laittaa kaikki käsitteet yhteen geneerisin suhtein etenevään hierarkiaan on se ongelma.
Eero Hyvösen kommentteja:
- kun puhutaan sanoista ja ontologioista, ne on pidettävä erillään. Ontologiat eivät ole lingvistisiä leksikkoja. Esimerkiksi ennustaminen ontologian tietyssä kohtaa sisältää ne tietyt alakäsitteet (korteista ennustaminen, kädestä ennustaminen). Ennustamisella on toki muitakin sisältöjä ja ne ovat tuotavissa esiin, sillä ontologioita ja näkökulmia voi olla useita
- tavoitteena on kielenrikkauden saaminen konemuotoon
- YSO ei ole maailman malli vaan yksi kannanotto aiheeseen. Tavoite on löytää yksi ydin, johon on kytkettävissä muita ontologioita, näkökulmia.
Hyvönen, Eero: Miksi asiasanastoista pitäisi siirtyä ontologioihin
Ontologiassa kerrotaan koneen ymmärtämässä muodossa, mistä tietyssä objektissa on kyse. Hyvösen mukaan, että tällä tavoin voidaan ratkaista tiedonhakuun liittyviä kysymyksiä.
Yksi ongelma nykytilanteessa on se, että tietosisältöjä tuotetaan hajautetusti eri organisaatioissa ja nämä sisällöt eivät ole linkitettyjä keskenään.
FinnONTOn ratkaisu tähän ongelmaan on kansallinen ontologiainfrastruktuuri, joka linkittäisi tietosisällöt keskenään. Tiedonmuruset verkottuvat tuossa struktuurissa keskenään, mikä kasvattaa Hyvösen mukaan tiedonmurusen merkitystä. Tähän ontologiainfrastruktuuriin FinnONTO pyrkii.
Miksi asiasanastot eivät riitä? Ne ovat hyvä lähtökohta, mutta niiden hyödyntäminen sovelluksissa on rajoittunutta muun muassa siksi, koska
- monet termit ovat moniselitteisiä eivätkä sijoitu luokkahierarkioihin
- osa-kokonaisuus-suhteita ei eroteta luokkasuhteista (Halleyn komeetta LT komeetat LT aurinkokunnat LT galaksit -käsiteketju on ongelmallinen, kone katsoo, että jos etsitään galakseja, niihin kuuluu Halleyn komeettakin, mikä ei pidä paikkaansa. Termilaajennukset eivät toimi.)
- asiasanaston sitoutuminen kieleen on voimakasta, mikä vaikeuttaa monikielisten sovellusten tekoa.
Ontologian eksplisiittisyys toisaalta kuivattaa käsitteen semanttista rikkautta: kun käsitteet viedään yhteen struktuuriin, niiden merkitys tarkentuu. Vaikka ontologia tekee tavallaan väkivaltaa termien monikäsitteisyydelle, se toisaalta selkeyttää pelikenttää. Sisällönkuvailussa ja tiedonhaussa syntyy “sitä saa, mitä tilaa” -tilanne.
Kommenteissa nousi esiin ontologioiden käyttökelpoisuus. Voidaanko niitä käyttää sisällönkuvailussa, mikäli ne eivät ole valmiita? Hyvönen totesi, että ontologiaa käytettäessä sisällönkuvailuun voi sisällönkuvaaja käyttää mitä termejä vain, mikäli ontologia ei ole valmis, mutta se heikentää hakutulosta.
Käytännön esimerkeistä Hyvönen mainitsi BBC:n, joka on ryhtynyt integroimaan ja linkittämään dataansa ja dokumenttejaan muihin verkossa oleviin tietosisältöihin semanttisen webin teknologioita hyödyntäen. BBC julkaisee runsaasti verkkoaineistoa erilaisilla sivustoillaan, ja tämä sisältöjoukko ei linkity keskenään. Tilanteen parantamiseksi BBC:n verkkopalveluissa otettiin käyttöön Linked Data -teknologioita, joilla sisältöjä linkitettiin muun muassa DBpediaan. DBpedia on eräänlainen semanttisen webin versio Wikipediasta. Kyse on yhteisöllisestä projektista, jossa Wikipediasta suodatetaan rakenteista informaatiota ja annetaan tämä rakenteinen informaatio vapaaseen käyttöön verkossa. DBpedian avulla loppukäyttäjä voi tehdä tehokkaampia hakuja Wikipedia-artikkeleihin ja myös linkittämään muita verkossa olevia datajoukkoja (data sets) tähän Wikipedia-dataan. (Kobilarov et al. 2009; DBpedia.)
Valittuja paloja paneelikeskustelusta
Yleisten kirjastojen suhtautuminen ontologioihin ja semanttiseen webiin
Kaisa Hypén: yleisten kirjastojen tunnelma on varovaisen kiinnostunut. Toivottavasti Kirjasamposta tulee niin hyvä, ettei muuta vaihtoehtoa osata ajatellakaan.
Ontologioiden kehitystyöstä ja rooleista
Vesa Suominen: ovatko kirjastot asiakasroolissa siirryttäessä YSA:sta YSO:oon? Mikä on kirjastojen mahdollisuus ratkaista sisällönkuvailuun liittyviä ongelmia?
Eero Hyvönen: kyse on tutkimuslähtöisestä hanke ja hanke on tutkimuksen ehdoilla etenevä. Kirjastojen roolina on nyt antaa asiakkaana panoksensa.
Tuula Haapamäki: kirjastolaisten tulevaisuus on yhteinen museoiden ja arkistojen kanssa. Ontologioiden lisäksi tuloillaan on auktoriteettitietokanta ynnä muita isoja asioita: niiden ainoa toimintamallina on verkostoituminen, jossa jonkun on pakko vetää ja koordinoida.
Tiedonhausta
Ere Maijala: “Loppukäyttäjät eivät halua hakea” -väite: näin on, ei ne haluakaan. “Käyttäjät haluaa samoilla” -väite: ei, vaan loppukäyttäjä haluaa jotain tiettyä teosta tms. Paras käyttöliittymä on nappi, jossa lukee “Anna”.
Vesa Suominen: ei loppukäyttäjä ehkä halua samota, mutta jos käyttäjä jotain haluaa, hän tunnistaa sen, kun selailee, samoilee. Kirja ei voi löytyä kuin lääke apteekin hyllyltä. Kirja ei ole lääke vaan moniulotteinen asia.
Eero Hyvönen: jos tietää mitä hakee, niin Google on hyvä. Jos ei tiedä, mitä hakee, niin silloin selailu on ok. Kolmas käyttötapa: tiedon jäsentäminen koneellisesti, esimerkiksi kuinka partamuodin muuttuminen 1800-luvulla. Tuollaisen asian selvittäminen on hyvin vaikeaa perinteisesti. Tietojärjestelmä voi antaa nopeasti vastauksen, kun tieto on hyvin strukturoitu.
Hyvä seminaari: olo jäi ontologisinspiroituneeksi, vaikka ontologiat ja niiden käyttöönotto eivät ongelmattomia olekaan.
Lähteet
- Kobilarov, Georgi; Scott, Tom; Raimond, Yves; Oliver, Silver; Sizemore, Chris; Smethurst, Michael; Bizer, Christian; Lee, Robert (2009). Media Meets Semantic Web : How the BBC Uses DBpedia and Linked Data to Make Connections. http://www.georgikobilarov.com/publications/2009/eswc2009-bbc-dbpedia.pdf [Viitattu 8.11.2009]
- DBpedia. http://wiki.dbpedia.org/About [Viitattu 8.11.2009]
Maijala, Ere: Ontologiat : järjestelmänäkökulma
Lähtökohtatilanne on se, että kirjastojärjestelmät eivät juurikaan tue RDF:ää tai OWL:ää. Resource Description Framework (RDF) kytkeytyy ontologioihin. Kyse on kuvailukehyksestä, joka määrittelee, kuinka kuvata webissä olevaa informaatiota. RDF määrittelee, kuinka kuvaillaan, ja kuvailukielenä on eXtensible Markup Language (XML). (World Wide Web Consortium julkaisee RDF- ja OWL-suositukset.)
RDF:n syntaksi on samantapainen kuin MARC:ssa, mutta joustavampi. OWL on puolestaan kieli ontologioiden esittämiseen ja laajennus RDF:ään. (OWL Web Ontology Language : Guide, 2004)
Maijala kävi läpi muutamia ontologian hyödyntämiseen liittyviä teknisiä kysymyksiä. Yksi näistä kysymyksistä on se, miten ontologiatermin tunniste tallennetaan bibliografiseen dataan, koska esimerkiksi MARC 21 -formaatti ei tällä hetkellä tue ontologioita. Kun käytössä on MARC 21 -formaatti, ontologioiden hyödyntäminen sisällönkuvailussa vaatii rakentelua käsin. Formaatin osalta pitäisi myös sopia, kuinka ontologiatunnisteet merkitään MARC 21 -formaatissa: mitä kenttiä käytetään ja miten.
Muita ontologioiden hyödyntämiseen liittyviä kysymyksiä ovat muun muassa kuinka ontologisointityö organisoidaan? Jos ontologisointia tehdään hajautetusti, käyttävätkö kaikki samoja sanastoja ontologisoinnissa? Ontologisoidaanko vanha aineisto, jota on määrällisesti paljon? Osa aineistosta voidaan ontologisoida automaattisesti, mutta ei kaikkia. Miten ontologisointi saadaan hyödyntämään kaikkia? Tässä nousee esiin yhteisjärjestelmien ja yhteentoimivuuden tarpeellisuus. Monet kysymyksistä ovat sopimusasioita, mikäli vain päästään yhteiseen päätökseen suunnasta.
Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymän näkökulmasta ontologiat on huomioitu, mutta ontologioiden hyödyntäminen asiakasliittymässä edellyttää, että taustajärjestelmät on ontologisoitu. Tässä haasteena on se, että metadataa käytetään lukuisista eri lähteistä (kuten kirjasto-, museo- ja arkistoluettelot) ja vaikka Suomessa YSO olisikin käytössä, niin kuinka käy kansainvälisten aineistojen suhteen? Eri maiden ontologiat pitäisi integroida toisiinsa.
Rajapintojen on oltava avoimet ja hyvät, jotta onnistuisi vaikkapa termien poiminta sisällönkuvailussa. Digital Library Federation muodostaman työryhmän tekninen suositus, ILS Discovery Interface Task Group (ILS-DI) Technical Recommendation : An API for effective interoperation between integrated library systems and external discovery applications on yksi suositus sille, kuinka rajapinnat tulisi rakentaa. Integroitavuuden ja yhteentoimivuuden parantaminen edellyttää yhteistyötä järjestelmätarjoajien kanssa.
Kirjastojen omien järjestelmien ontologiavalmius ei riitä, vaan esimerkiksi hakujärjestelmät pitäisi saada ymmärtämään ontologioita. Ontologisoinnista ei ole hyötyä, jos muut järjestelmät eivät osaa hyödyntää niitä.
Monta kysymyksiä, monta haastetta, ja oitis ei saada kokoon verkkoa, joka hyödyntää ontologioita täysimääräisesti ja on 100 %:n kattava. Toisaalta edes jotain on parempi kuin ei mitään ja jostain on aloitettava.
Mitä seuraavaksi: YSO pitäisi saada valmiiksi ja ylläpitokuviot pyörimään. Ontologiaa voidaan jo nyt hyödyntää tiedonhaussa, muutta sisällönkuvailussa sitä ei vielä voi käyttää.
Sovellustapaukset
Hypén, Kaisa: Kaunokki-ontologia ja Kirjasampo
Kirjasammosta tulee kirjastoalan ensimmäisiä käytännön esimerkkejä, joka hyödyntää ontologioita (Kirjasampo KirjastoWikissä). Kyse on kaunokirjallisuussivustosta, joka valmistuessaan perustuu lukemisen yhteisöllisyydelle. Palvelua rakentavat
- kirjastoammattilaiset ja
- kirjallisuuden lukijat.
Loppukäyttäjien tuottamat sisällöt eivät tallennu teosrekisterin tietoihin.
Palvelussa sovelletaan semanttisen webin tekniikoita eli ontologioita ja SAHA-annotointityökalua. Kirjasampo käyttää Kaunokki-ontologiaa, joka pohjautuu fiktiivisen aineiston asiasanastoon. Kaunokki-ontologia on ns. yhdistelmäontologia, joka sisältää Kaunokin ja YSA:n termit ontologisoituna. Kaunokki kattaa kaikki kirjallisuudenlajit, aikuisten ja lasten kirjallisuuden ja elokuvat.
Kirjasampo saa oman sivustonsa, mutta jo nyt Kirjasampoon tallennetut teostiedot ovat Kulttuurisampo-palvelussa tarkasteltavissa.
Tarkka, Minna: Mediaontologia : mediakulttuurin sanastokehityksen ja soveltamisen haasteita
Tarkka esitteli mediakulttuuriyhdistys m-cultin mediaontologiaprojektia, jossa ontologisoinnin kohteena on mediakulttuuri ja mediataide.
Osana tätä projektia on Rajapinnalla-tuotanto, jossa protoiltiin videoannotointia Logger-annotointityökalulla. Loggerilla voidaan aikakoodipohjaisesti sisällönkuvailla videoista haluttuja kohtia.
Mediaontologia sisältää tällä hetkellä noin 3000 käsitettä kattaen mediakulttuurin genret, taidelajit. Käsitteet on kytketty YSO:oon. Ontologian sovelluskohteina ovat digitaalisen mediakulttuurin ja yhteisötelevision verkkopalvelut. Julkaisutavoitteena on tammikuu 2010.
Kansalliskirjasto järjesti 23.10.2009 ontologiaseminaarin, jonka ohjelma ja esitykset löytyvät Kansalliskirjaston kotisivuilta. Seminaarissa keskusteltiin ontologioiden haasteista ja mahdollisuuksista, ja esillä oli myös käytännön esimerkkejä.
Muistiinpanoni tulevat kolmessa erässä:
- Jaana Kekäläisen ja Katri Seppälän ja Tuomas Palosen esitykset
- Ere Maijalan, Kaisa Hypénin ja Minna Tarkan esitykset
- tilaisuuden päättänyt paneelikeskustelu
Kekäläinen, Jaana: Ontologioista ja tiedonhausta
Tiedon organisointi
Luonnollinen kieli ei ole kaikilta osin yksiselitteinen ja täsmällinen. Kun tavoitteena on tiedontallennuksen ja -haun yhdenmukaisuus, nimien ja käsitteiden hallinnalla on suora yhteys tiedon organisointiin. Ongelman ratkaisuksi on ajateltu käsitekieltä, jossa käsitteillä olisi yksiselitteiset nimet. Tavoitteena on välttää sekaannuksia ja moniselitteisyyttä. Käsitekieli-ajatusta ovat muodossa tai toisessa pyörittäneet muun muassa Leibniz (Calculus ratiocinator, englanninkieliseen wikipedia-artikkeliin), Raili Kauppi (käsiteteoria) ja Frege (Begriffsschrift, englanninkieliseen wikipedia-artikkeliin). Käsitekieleen siirtyminen on kuitenkin vaikeaa muun muassa siitä syystä, että sanoihin liittyy myös arvoja.
Sisällönkuvailun aboutness-ongelma: sisällönkuvailussa tulkitaan dokumentin olemusta. Lähtökohtana tuntuu olevan kysymys siitä, mistä dokumentti kertoo. Ongelmaksi nousee se, ovatko tulkinnat yhdenmukaisia ja että onko sisällönkuvailussa tehty tulkinta riittävä tiedonhaun tarpeisiin. Vesa Suominen nosti esiin ongelman tuossa aboutnessin peruslähtökohdassa. Hänen mukaansa väärä käännös aboutnessille on “mistä dokumentti kertoo”. Sen sijaan pitäisi kysyä “mistä dokumentissa on kyse”.
Palvelujen tuottajat
Yhdeksi vastaukseksi sisällönkuvailun ja tiedonhallinnan ongelmiin on esitetty ontologioita (englanninkieliseen wikipedia-artikkeliin). Ontologiat ovat luonteeltaan formaaleja ja granulaarisia. Ontologian sisältämät käsitteet ovat hierarkisessa suhteessa keskenään. Ontologioiden osalta Kekäläinen nosti esiin kysymyksiä
- kannattaako kuvailu?
- kannattaako ontologioiden rakentaminen suhteessa työmäärään? Miten ontologian merkitys arvioidaan?
- kenelle ontologia tehdään?
Tiedonhakijat
Kekäläinen luonnehti tiedonhakijoiden peruslähdökohdan olevan E.V.V.K.. Perustiedonhakija käyttää tiedonhakujärjestelmiä vähimmän vaivan periaatteella, ja tiedonhaku on välineellistä: taustalla on jokin tarkoitus, miksi haetaan. Tiedonhaussa myös sopeutetaan omaa toimintaa käytettävän järjestelmän mukaan: käyttäjät sopeutuvat järjestelmiin ja niiden puutteisiin. Omalla toiminnalla voidaan paikata järjestelmien puutteita.
Jaana Kekäläinen ei usko yhteen suureen ratkaisuun vaan useisiin pieniin. Haasteeksi Kekäläinen nosti ontologioiden rakentamisen ja kuvailun. Olemmeko valmiit urakkaan ja vastaavatko hyödyt haasteita? Suominen nosti esiin myös sen, että tietoa haetaan tavoitteellisesti hakulausein, mutta että tämän lisäksi suosittua on tiedon hakeminen selaillen. Selailu puolestaan on helpompaa, jos on jäsentyneet selailumaastot eli laadukasta sisällönkuvailua sisältävät järjestelmät.
Katri Seppälä ja Tuomas Palonen: FinnONTO 2.0 -hanke
Suurimpia lupauksia ontologioiden suhteen seuraa siitä, että ontologiassa termit ovat koneluettavassa muodossa.
Perustavin ontologia Suomessa on tällä hetkellä Yleinen suomalainen ontologia, YSO, joka perustuu Yleiseen suomalaiseen asiasanastoon, YSA:oon. YSO on käytettävissä rakenteellisena mallina ja liittymäkohtana erikoisalojen ontologioihin. YSO on keskeinen palikka eri ontologioiden yhdistäjänä, ja tällä hetkellä YSO:oon on liitetty 8 erikoisalan ontologiaa.
YSO:sta on suomenkielinen versio, mutta englanninnos- ja ruotsinnostyö on meneillään.
Mitä YSO ei ole?
YSO ei ole kaikenkattava maailmankuva: ontologian käsitevalikoima on muotoutunut asiasanoituksen tarpeiden mukaan eli siinä on täydennettävää.
Se ei ole hierarkialtaan täydellinen, mutta korjattavissa ja täydennettävissä.
Mitä hyötyä YSO:sta on?
YSO mahdollistaa uudenlaisten palveluiden tarjoamisen, muun muassa mahdollisuuden semanttiseen tiedonhakuun. Käsitelähtöisyys ja ontologian monikielisyys mahdollistavat eri kielten joustavan käytön hakutilanteessa riippumatta siitä, millä kielellä kuvailu on tehty. Tosin kaikilta osin termit eivät ole käännettävissä muille kaikille.
Tiivis ontologiayhteistyö vähentää eri aloilla tehtävän työn päällekkäisyyttä. Ontologian suhteen pätee sama kuin asiasanastojen kanssa: ontologiaa kehitettävä ja ylläpidettävä, ja ylläpito edellyttää hyvin organisoitua yhteistyötä.
YSO:n käännös englantiin
Kääntäminen etenee, mutta joitain hankalia kohtia on, esimerkiksi
- käsitteet, joille ei ole vastinetta englantia puhuvassa maailmassa (kuten viileä vyöhyke, kestävyyslajit), sosiaalialan termit (kuten erikoisnuorisotyö)
- suomalaisen kulttuurin spesifit käsitteet (kuten kalterijääkärit, korpelalaisuus).
YSO ja erikoisalan sanastot elävät rinnakkain niiden termien osalta, jotka eivät ole yhdistettävissä sanastojen kesken.
Muutama Open Library Environment -projektin kommentointikierroksella olevasta loppuraportista poimittu ajatus (The Open Library Environment Project : Final Report (Draft) July 26, 2009).
Open Library Environment on Andrew W. Mellon -säätiön rahoittama, korkeakouluvetoinen hanke, jonka suunnitteluvaihe on päättynyt. Monikansallinen ryhmä kirjastolaisia on luonnostellut kirjastojen toimintaprosessien pohjalta mallin, millainen olisi seuraavan sukupolven kirjastoteknologia-alusta (library technology platform).
Tavoitteena on ollut suunnitella malli kirjastojärjestelmälle, joka
- uudistaa painotuotteisiin perustuvat työkuviot
- on kirjastomateriaalien ja tieteellisen työn muuttuvan luonteen mukainen
- on integroitavissa hyvin muiden järjestelmien kanssa
- on helposti muokattavissa vastaamaan erilaisten instituutioiden tarpeisiin.
Projektissa suunniteltiin myös parannuksia nykyisiin kirjastojärjestelmiin (ILS). Nyt on saatu päätökseen suunnitteluvaihe ja seuraavaksi etsitään yhteistyökumppaneita ohjelmiston rahoittajiksi, kehittäjiksi ja testaajiksi. Yhteistyökumppanit voivat olla yksittäisiä kirjastoja, konsortiumeja tai palveluntarjoajia. Suunnitelman mukaan yhteistyökumppanit muun muassa
- kehittävät lopullisen ehdotuksen, jonka toteuttamiseen haetaan rahoitusta
- sijoittavat rahaa ja henkilötyövoimaa pariksi vuodeksi
- kehittävät tätä suunnitteluvaiheen dokumenttia täydellisemmäksi spesifikaatioksi
- määrittelevät ja palkkaavat tarpeelliseksi katsotun henkilökunnan
- valvovat ohjelmiston kehittämistä
- pilotoivat kokeiluohjelmistoa ja käyttävät OLE-ohjelmistokomponentteja tuotantokäytössä
- osallistuvat hallinnolliseen ja päätöksentekotoimintaan
- ovat vuorovaikutuksessa akateemisen ja tutkimuskirjastoyhteisön kanssa varmistaakseen, että valmistuva ohjelmisto vastaa mahdollisimman laajasti ko. sektorin erilaisiin tarpeisiin.
Projektissa kirjastojen teknologiajärjestelmien rooli ajateltiin joksikin hieman laajemmaksi asiaksi kuin vain logistiikan koordinoinniksi, hankinnaksi ja pääsyntarjoamiseksi kokoelmaan. Järjestelmän tulisi tukea kirjastoja keskeisenä toimijana tutkimusprosessissa.
Suunnittelun tuloksena syntynyt malli OLE-alustaksi sisältää
- palvelupohjaisen arkkitehtuurin (Service Oriented Architecture, SOA)
- yhteisöpohjaisen kehitys- ja hallintamalli (a community-source model of development and governance).
Taustalla on ajatus siitä, että tällainen toimintamalli on jo itsessään strateginen innovaatio kirjastoille ja yliopistoille. Raportti ei pidä nykyistä kirjastoteknologiaa innovatiivisena, joten tällä linjauksella toivotaan piristysruisketta kehitystyölle.
Yhteisöpohjaisen kehitysmallin uskotaan tarjoavan reaktiivisemman ja suoraviivaisempiin ratkaisuihin perustuvan järjestelmän kuin nykyiset kaupalliset järjestelmämallit. Kommentointikierroksella olevan loppuraportin mukaan tutkimuskirjastojen on tarjottava dynaaminen informaatioympäristö tukeakseen instituutioidensa tutkimus- ja koulutustehtäviä. Haasteena ovat muun muassa julkaisu-, informaatioteknologia- ja digitointialan muutokset, jotka tulevat vaikuttamaan tutkimustyöhön. Kirjastojärjestelmien täytyy auttaa tutkijoita löytämään, pääsemään käsiksi ja käyttämään kaikenlaista informaatiota kaikissa formaateissa mukaanlukien alkuperäiset materiaalit ja erikoisarkistot. Kirjastojen täytyy vastata dynaamisiin informaatioympäristöihin miettimällä uusiksi organisaationsa ja henkilökunnan työnkulun.
Raportin mukaan digitaaliset formaatit tulevat hallitsemaan kirjastojen prosesseja, ja nykyisten kirjastojärjestelmäarkkitehtuurien ongelmana on se, että ne keskittyvät painettuun tekstiin. Tulevaisuuden kirjastoautomaation täytyy hallita kokoelmia, formaatteja ja sisältöjä riippumatta siitä, missä muodossa aineistoa toimitetaan. OLE-kehyksen halutaankin tarjoavan työkaluja kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan hallita kirjastokokoelmia ja muita institutionaalisia sisältöjä. Mallissa lähdetään myös siitä, että erilaisten, omien instituutioiden ulkopuolistenkin kanssa tehtävä yhteistyö ja konsortiotoiminta ovat yhä tärkeämpiä.
OLE-kehyksen ominaisuuksia muun muassa
- joustavuus: tukee laajasti erilaisia resursseja; on erilaisissa ympäristöissä toimivien asiakkaiden saavutettavissa; tarjoaa rakenteita laajentaa ja lisätä uudentyyppisiä resursseja, joilla voidaan palvella uusia asiakasryhmiä uudenlaisissa toimintaympäristöjä
- yhteisöllinen omistajuus: avoimeen lähdekoodiin pohjautuen kirjastoyhteisön suunnittelema, rakentama, omistama, ylläpitämä ja hallinnoima; kehittyy läpinäkyvien prosessien kautta, jotka mahdollistavat ja vastaavat yhteisöltä tuleviin viesteihin ja innovaatioihin
- palvelupainottunut (service orientation): arkkitehtuuriltaan palvelupohjainen (Service Oriented Architecture, SOA) ja implementoitavissa verkkopalveluihin siten, että lopputuloksena on modulaarinen ja teknologianeutraali kehys (framework), joka varmistaa kirjastojen järjestelmien yhteentoimivuuden ja mukautuu erilaisiin ratkaisuihin ilman riskiä ajautua toimittajariippuvuuteen; mukautettavissa paikallisiin tarpeisiin
- integroitavuus: kehys on suunniteltu mukautumaan ja olemaan integroitavissa vaikkapa instituution käyttämien muiden järjestelmien kanssa.
OLE-projektin edetessä tavoitteena on luoda suositus avoimen lähdekoodin teknologioista, joiden varaan kirjastot voisivat rakentaa taustajärjestelmänsä (back-end) ja korvata nykyiset kirjastojärjestelmänsä.
Jokainen OLE-komponentti on modulaarinen ja käyttää standardeja rajapintoja. Instituutiot voivat ottaa käyttöönsä ja miksata OLE-komponentteja muiden olemassa olevien sekä avoimen lähdekoodin että kaupallisten järjestelmien kanssa.
OLE ei rakenna asiakasliittymä (front-end) -ratkaisua tai resurssien hakutoiminnallisuuksia nykyisiin kirjastojärjestelmiin, mutta tarjoaa sen sijaan tukea useille avoimen lähdekoodin asiakasliittymäprojekteille (esimerkiksi eXtensible Catalog, VuFind, Blacklight).
Aikataulu
- lokakuu 2009: lopullinen projektiehdotus Andrew W. Mellon -säätiölle päätettäväksi joulukuun hallituksen kokoukseen
- tammikuu 2010: mikäli rahoitus on koossa, palkataan henkilökunta ja aloitetaan ohjelmiston kehittäminen
- tammikuu 2011: kokeiltavaksi ensimmäisiä komponentteja, joilla instituutiot voisivat korvata osia nykyisistä kirjastojärjestelmistä
- tammikuu 2012: ensimmäinen täydellinen versio, joka sisältää täydellisen infrastruktuurin ja peruspalvelujen sarjan, joilla voisi korvata kirjastojärjestelmän.
Raportti on rohkea ja kunnianhimoinen: tavoitteet on asetettu siten, että OLE näyttää lähtevän haastamaan nykyiset järjestelmät.
Julkisen sektorin tietovarantojen hyödyntämistä vauhditetaan myös Australiassa. Lokakuun 7. päivä käynnistyy MashUpAustralia-kilpailu, johon osallistuvien töiden toivotaan hyödyntävän eri tavoin ja innovatiivisesti sikäläisen julkisen sektorin avaamia tietovarantoja. Kilpailu päättyy 6.11.2009.
Australian kilpailussa tietovarantojaan ovat avanneet myös eräät kirjastot, muun muassa Australian kansalliskirjasto.
Vastaavia kilpailuja ovat yhdysvaltalainen Apps for Democracy ja Ison-Britannian Show Us a Better Way. Suomessa vastaava kilpailu, Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailu, on juuri päättynyt. Kilpailun voittajat on julkaistu kilpailun kotisivulla www.mindtrek.org/2009/democracy_finland
Samaa aihetta sivuava kirjoitukseni Kirjastolehden blogissa: Pax Digitalicus?.
Tietokirja-päivillä oli e-kirjoja/sähkökirjoja käsittelevä keskustelu eKirjojen tulevaisuus. Keskustelua veti Teijo Makkonen ja keskustelijoina olivat Anna Baijars (WSOY pro), Mikko Lehtonen (Tampereen yliopisto) ja Juhani Reiman (Ellibs).
Keskustelun teemoja olivat, missä e-kirjojen suhteen ollaan menossa, minne ollaan menossa ja mitä seuraavaksi. Painetun aineiston edut todettiin. Formaattina se on demokraattinen: ei kallista tuottaa ja helppo tuottaa. Käyttöliittymänä perinteinen kirja on hyvä. Ja sitten meillä on myös e-kirjoja.
Akateemisen maailman näkökulmasta Lehtonen totesi, että tiedekirjojen osalta e-kirjat ovat lyöneet itsensä läpi. Lehtonen halusi myös ampua e-kirja-hypen alas: e-kirja ei tule painettujen kirjojen tilalle vaan rinnalle. E-kirja on yksi formaatti muiden joukossa. Mediamaisema moninaistuu ja mediaformaatit erikoistuvat käyttötavoiltaan. Tietty formaatti palvelee tietyssä tehtävässä muita paremmin. Anna Baijars haluaisi myös haudata e-kirja-käsitteen. Baijarsin mielestä pitäisi puhua vain kirjasta, sisällöstä, joka välitetään käyttäjälle erilaisin reitein.
Ellibsin edustaja Juhani Reiman nosti merkittäviksi asioiksi sähköisen aineiston löydettävyyden ja hallittavuuden. Tosin sähköiset aineistot voivat olla liiankin hyvin hallittavissa, mistä on esimerkkinä Amazonin veto poistaa asiakkaidensa Kindle-lukulaitteista Orwellin teoksia (esim. Amazon Erases Orwell Books From Kindle, NYTimes). Vaikka poistolle oli omat perusteensa (tekijänoikeuksiin liittyvät epäselvyydet), toimenpide oli orwelliaaninen.
Mitä muuta muuttuu kuin väline? Muuttuuko tapa lukea tai kirjoittaa?
Lehtosen mukaan e-kirjaa ei voi ymmärtää sen itsensä varassa. Kyse on kulttuurisesta tuotteesta, joka on sosiaalisten ja poliittisten suhteiden tulos ja tuottaja. Hänen mukaansa e-kirjaa pitäisi ajatella laajemmin osana ihmisten sosiaalisia suhteita. E-kirja on globaali muoto osin julkaisukielestä riippuen ja sen yleisimpiä jakelukanavia on Internet. Internetin käyttäjiä on puolestaan erään arvion mukaan 1 668 870 408, kun saman lähteen arvion mukaan maapallon koko väkimäärä on noin 6 800 000 000 (Internet World Stats). Suurin osa käyttäjistä on Aasiasta, Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Jos e-kirja voimaannuttaa, niin Lehtosen mukaan pitäisi pohtia, keitä sähköiset aineistot voimaannuttavat ja ketkä jäävät tämän voimaantumisen ulkopuolella.
Baijars nosti esiin vuorovaikutteisuuden: kirja voi syntyä yhdessä tekemällä tai sen ympärille voi syntyä erilaista toimintaa, kuten Lessingin Golden Notebook -teosta verkossa ruotinut kirjallisuuspiiri. Sinänsä kirjallisuuspiireissä ei ole mitään uutta: samaa toimintaa on ollut ennenkin. Kiinnostavaa esimerkiksi The Golden Notebook -kirjallisuuspiirissä on se, että toiminta muuttuu eräässä mielessä näkyvämmäksi ja saa verkossa laajempia ulottuvuuksia.
Tiedemaailma menee verkkoon, mikä ilmenee muun muassa Open Access -julkaisemisessa. Keskustelijoilta kysyttiin, menetetäänkö tässä jotain? Yhdeksi ongelmaksi nostettiin se, että kun tutkijat julkaisevat tekstejään itse verkossa, tippuvat kustantajat pois, jolloin laadun varmistus menetetään. Laadun varmistuksen puuttuminen on myytti, mikäli puhutaan Open Access -julkaisemisesta: Open Access -julkaisemisessa tavoitteena on varmistaa laatu ja siksi painottaa vertaisarvioitua kirjallisuutta (A field guide to misunderstandings about open access).
Sähköisten aineistojen myötä parantunut tiedon löydettävyys on hyvä juttu, mutta Lehtonen kysyy, synnyttääkö tämä gettotuneita osajulkisuuksia, jolloin kyllä viestitään, mutta toinen toisilleen samanlaisuuden saarekkeilla?
Vierailu Medierådetiin 26.8.2009.
Meille esiteltiin Medierådetin toimintaa, muun muassa Jan Christofferson kertoi tutkimuksestaan, joka kartoitti lasten ja nuorten mediakäyttäytymistä (Ungar & Medier 2008).
Simon Strömberg (Kulturskolan Stockholm) esitteli heidän, nuorille tarkoitettua digital storytelling -projektiaan. Projektin tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja parantaa osallistumismahdollisuuksia ja -valmiuksia. Projektissa pyrittiin tavoittamaan ne nuoret, joita esimerkiksi nuorisotyöntekijöiden on vaikea tavoittaa muuten.
Projektin toimeenpanevana yksikkönä on media- ja demokratiakeskus (Center for Media and Democracy), joka pyrkii olemaan liikkuva yksikkö ja tavoittamaan nuoret sieltä, missä nuoret ovat.
Käytössä oli kevyttä, helppokäyttöistä ja yleistä tekniikkaa, kuten
- vapaita ohjelmistoja (kuten iMovie, Movie maker)
- nuorten omat kännykät.
Perusideana on se, että tekniikka ei saa olla ongelma tekemisessä ja tekemisen on oltava helppoa. Lisäksi hyödynnettiin nuorten käyttämiä verkkopalveluja, kuten YouTubea, Facebookia.
Projektin lähtökohtana on se, että jokaisella on tarina kerrottavanaan ja hankkeessa pyritään opastamaan, kuinka tarinoita voidaan kertoa ja välittää muille. Yhteistyökumppaneiksi hankittiin paikallisia nuorten tapaamispaikkoja, kouluja ja oppilaitoksia, museoita, kirjastoja, järjestöjä (kuten Save the children ja Unicef) ja viestintäyhtiöitä.
Rum för berättande -sivustolla on nuorten tekemiä tarinoita. Sivustolle on koottu myös ohjeistusta, esimerkiksi kuinka käyttää työkaluja (kuten editointiohjelmia) tai kuinka pitää työpaja.
Projektin oheen syntyi alaprojekteja muun muassa
- Mitt Liv 2.0 / Ungas vardag på nätet, jossa on nuorten videoita Internetistä, esimerkiksi Jonaksen video Är det okej att ladda ner musik fån nätet?
- Mänskliga rättigheter
- Utan jobb.
Lokakuussa olemme asioiden ytimessä: Kouvolan maakuntakirjastokokous 14.10.2009.
Ohjelma on loistava. Puhujina on muun muassa
- Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto (Tampereen kaupunginkirjasto – Pirkanmaan maakuntakirjasto): Kirjastojärjestelmät nyt! Ad hoc raportin esittely
- Suunnittelija Antti Pakarinen (Helsingin kaupunginkirjasto): Kirjastot ja avoimen lähdekoodin strategia
- Projektipäällikkö Ari Rouvari (Kansalliskirjasto): Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymä
- Projektisuunnittelija Susanna Sandell (Turun kaupunginkirjasto): Varsinais-Suomen kirjastojen yhteiset verkkopalvelut
Mediakasvattajien koulutusristeily 25. – 27.8.2009.
Subin kanavajohtaja Maaretta Tukiainen puhui arvomuutoksesta ja mediakäyttäytymisen murroksesta. Tukiainen esitteli Rederan tekemää tutkimusta suomalaisten arvomuutoksista. Rederan mukaan isompia trendejä ovat muun muassa
- sähköisen todellisuuden merkittävä kasvu, jonka eräitä ominaispiirteitä ovat kuluttajien kasvava infoähky ja kiihtyvä muutostahti
- taantuma
- yli 50-vuotiaiden merkityksen kasvu: he ovat aktiivisia ja heidän ostovoimansa kasvaa.
Tutkittujen toiveissa korostuivat pehmeät arvot: halutaan muun muassa terveyttä, läheisyyttä, turvallisuutta ja vapautta toteuttaa itseään. Vahvistuva suunta on myös eskapismi, jota indikoi tutkimuksen mukaan muun muassa se, että ihmiset viettävät vapaa-aikaansa yhä enemmän verkkopalvelujen parissa.
Pehmeät arvot ovat tulossa: ihmiset kokevat, että raha ei tuo onnea, ja omalle elämälle ja työlle halutaan löytää syvempiä merkityksiä.
Yleisiä muutostrendejä
Mediakäyttäytymisen murroksesta Tukiainen nosti esiin viisi muutostrendiä.
Käyttökokemus
Palveluiden ja tuotteiden käyttökokemuksen on oltava hyvä (arvostettuina esimerkkeinä iPod ja iPhone). Tuotteiden on oltava helppokäyttöisiä ja helposti löydettävissä.
Yhtenä osatekijänä käyttökokemuksessa on moniaistisuus: pelkkä visuaalisuus ei riitä, vaan kaikki aistit pitäisi huomioitava. Tärkeitä ovat myös tuoksut, kosketus ja äänimaisema.
Jakamisen ekonomia
Jakamisen ekonomia liittyy Internetin vallankumoukseen. Sen osailmiöitä ovat vaikkapa vertaisverkot ja sisältöjen uusiokäyttö (kuten mashupit). On myös jouduttu luomaan uusi tekijänoikeuskäsitys: Creative Commons, jolla kuka tahansa voi helposti lisensoida haluamineen rajoituksineen tuotoksiaan.
Ilmaistalous
Arvon käsite on muutoksessa. Erilaisista kokeiluista tällä saralla käy esimerkkinä Radioheadin In Rainbows -levyn “maksa mitä haluat” -periaatteella toteutettu jakelu. Levyn sai ladata maksutta verkosta, mutta halutessaan käyttäjä sai maksaa haluamansa summan levystä.
Asiakkaalle tarjottavien tuotteiden skaala laajenee: toisaalta ovat ilmaistuotteet ja niiden vastapainona toisaalta maksulliset luksustuotteet. Antamisen ekonomiasta käy esimerkiksi islantilainen Sigur Rós -yhtye, joka jenkkiturneelta palattuaan järjesti kesällä 2006 ilmaiskonserttikiertueen Islannissa. Motiivina oli halu antaa jotain kotimaalleen. Vaikka konsertit olivat ilmaisia, niistä tehtiin myyntiin Heima-taltiointi. Ilmainen ja kallis sekoittuvat.
Piilosilla olo, pelimäisyys
Tiettyjen kohderyhmien saavuttaminen edellyttää Tukiaisen mukaan ikään kuin pelien logiikalla toimivaa “kuurupiiloa” kohderyhmän kanssa. Esimerkkinä Tukiaisella oli uusin The Dark Knight -elokuva, jonka markkinointikampanjaan oli rakennettu pelimäisiä osio: eri puolille Yhdysvaltojen suurimpia kaupunkeja oli kätketty vihjeitä, joita seuraamalla pääsi käsiksi Jokerin jättämiin viesteihin.
Mediatrendejä
Televisiokanavat eivät ole ainoita vakavastiotettavia toimijoita, vaan toimijoita on useita (kuten Myspace, AOL, Orange, France Telecom, BBC, Wii).
Toimijat luovat uusia yhteistyökuvioita, esimerkkinä on BBC:n ja Wiin sopimus, jonka myötä BBC:n tuottamat sisällöt ovat saavutettavissa myös Wiin kautta. Toisena esimerkkinä on tuotantoyhtiö Shinegroupin ja Myspacen sopimus, jonka myötä Shinegroup alkaa tehdä liikkuvan kuvan sisältöjä Myspacelle.
Sisällöissä toden ja näytellyn rajat sekoittuvat. Esimerkkinä tästä käy lonelygirl15-hahmon videotarinat. Hahmon uskoteltiin olevan oikea henkilö, mutta hahmo paljastui fiktioksi, jota näytteli näyttelijätär.
Televisio-ohjelmat siirtyvät televisioista muihin alustoihin, Internetiin ja matkapuhelimiin. Mobisodit (mobisode, MOBile epISODE) ovat matkapuhelimissa katsottavaksi tarkoitettuja esimerkiksi televisio-ohjelmia tai mainoksia.
Sosiaalisten medioiden maihinnousu
Futurologi Paul Saffo määrittelee muutamiksi isoiksi muutoksiksi muun muassa siirtymän informaatiosta mediaan. Esseessään Farewell Information, it’s a Media Age Saffo toteaa, että web on henkilökohtaisen median vallankumouksen keskus samaan tapaan kuin televisio 1950-luvulla oli keskus joukkoviestinnän vallankumoukselle.
Saffon mukaan henkilökohtainen media (personal media) eroaa joukkoviestinnästä muun muassa käyttökokemuksessaan. Henkilökohtaiselle medialle on ominaista käyttäjien osallistuminen ja luominen, joukkoviestinnälle on katsominen ja kuluttaminen. Monologista siirrytään yhä enemmän dialogiin.
Joukkoviestinnän hallitsevaksi viestintävälineeksi Saffo määrittelee television, henkilökohtaisessa mediassa web. Esimerkiksi television osalta sisältöjen katsominen netti-televisiosta on kasvanut suhteessa perinteiseen televisioon. Ohjelman katsojamäärät koostuvat useista virroista: lähetys televisiosta, uusinnat eri alustoilla, kuten netti-televisiossa jne. Sama sisältö tulee erilaisista viestintävälineistä. Katsojamäärää kertyy enemmän, koska mahdollisuuksia katsoa on enemmän.
Alexan tilastojen mukaan vain hakukoneet päihittävät suosiossa sosiaalisen median palvelut. Televisiokanavalle sosiaalisen median nousu tarkoittaa muun muassa aktiivisempaa toimintaa verkkopalveluissa, kuten IRC-galleriassa: jos nuorille halutaan lanseerata uusia ohjelmia, Sub pyrkii jalkautumaan IRC-galleriaan.
