Dataopas-blogissa voi seurata ja kommentoida suomenkielisen avointa dataa käsittelevän oppaan etenemistä.
Nina Hyvösen ja minun kirjoittama yhteisluetteloraportti on nyt julkaistu Kansalliskirjaston sivulla: Kansallinen yhteisluettelo nyt ja tulevaisuudessa -selvitys julkaistu
Kirjastot.fin Labs-projekti julkaisi viime viikolla kehittelemänsä iKirjasto-sovelluksensa (iKirjasto App Storessa, 20.1.2010). iKirjasto on sovellus iPhone-älypuhelimeen, ja sovelluksella voi tehdä tiedonhakuja kaikista Suomen kirjastojen kokoelmista.
Hatunnoston arvoinen projekti:
- valmistui ketterästi nopealla aikataululla
- reagoi mobiilipalvelujen yleistymiseen
- on järjestelmäriippumaton: hakee tietoa kaikkien suomalaisten kirjastojen kokoelmatiedoista.
Alkuvuoden hienoimpia uutisia. Liikenne- ja viestintäministeriö alkaa työstämään suomenkielista avointa dataa ja julkisen informaation avoimuuden kehittämistä käsittelevää opasta. Opas julkaistaan helmikuussa 2010, ja se käsittelee
- mitä avoimen datan tarjoamisessa on huomioitava
- millaisin toimenpitein voidaan kehittää suomalainen avoimen datan ekosysteemi
- mitä kokonaishyötyjä yhteiskunnalle koituu avoimesta julkisesta datasta.
Opas kartoittaa avoimuuden näkökulmasta myös suomalaiset tietovarannot ja niiden tilaa.
Opasta ovat tekemässä Antti Poikola, Petri Kola ja Kari A. Hintikka.
Via Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta (Opas julkishallinnon avoimesta datasta)
Otsikon uutisarvo ei ole kovin mullistava, mutta muun muassa avoimen saatavuuden kannalta Koninklijke Bibliotheekin (KB) uusi strategia on kiinnostavaa luettavaa. Kansalliskirjasto sitoutuu panostamaan vahvasti digitaalisten palvelujensa kehittämiseen. Strategiapaperissa KB asettaa tavoitteekseen luoda neljän vuoden aikana digitaalisen kirjaston, joka tarjoaa kaikille pääsyn kaikkiin Hollannissa julkaistaviin ja Hollantia käsitteleviin digitaalisiin tai painettuihin julkaisuihin. Tavoitteena on, että
- kuka tahansa voi tehdä verkon kautta tiedonhakuja KB:n kokoelmista ja tarjoamista palveluista
- KB digitoi vuodesta 1470 eteenpäin julkaistuja hollantilaisia kirjoja, sanomalehtiä ja kausijulkaisuja
- KB tarjoaa pääsyn kaikkiin Hollannissa tarjolla oleviin digitaalisiin julkaisuihin
- KB kokoaa rajatussa laajuudessa kansainväliset Hollantia käsittelevät digitaaliset julkaisut
- KB pyrkii solmimaan tekijänoikeudelliset sopimukset, jotka mahdollistavat KB:n kokoelmien vapaan saatavuuden.
Tavoitteena on myös muun muassa kehittää yhteistyötä tieteellisten ja yleisten kirjastojen kanssa ja ratkoa pitkäaikaissäilytykseen liittyviä ongelmia.
National Library of the Netherlands : Strategic Plan 2010 – 2013 -strategiapaperi löytyy osoitteesta www.kb.nl/bst/beleid/bp/2010/KBstratPl_print.pdf
Via Open Access News, Netherlands plans to digitize everything (1/2010)
Vuoden 2009 viimeisessä Library 2.0 Gang -podcastissa (Library 2.0 Gang 12/09: Social Software in Libraries) aiheena olivat
- sosiaaliset ohjelmistot (social software Wikipediassa) ja sosiaalisen median verkkopalvelut
- mitä merkitystä niillä on kirjastoille
- mitä kirjastojen pitäisi huomioida ohjelmistojen käyttämisessä
- fyysisen ja virtuaalisen kirjaston suhde.
Paneeliin osallistuivat Richard Wallis, Meredith Farkas, John Blyberg, Char Booth, Marshall Breeding, Nicole Engard ja Carl Grant. Hyvä keskustelu, jossa on samoja teemoja kuin Jaakko Sannemannin mainiossa blogikirjoituksessa Vuosi 2009: Verkkopalvelut 1.
Muutamia paneelissa esitettyjä ajatuksia: kaikki sosiaaliset ohjelmistot ja palvelut eivät ole kaikille kirjastoille tarpeellisia, mutta kirjastojen olisi hyvä tuntea jossain määrin tarjontaa, jotta osattaisiin valita omiin tarpeisiin sopivimmat työvälineet. Sosiaaliset ohjelmistot ovat yksi väline muiden joukossa saada kirjastonkäyttäjä ja kirjastokokoelma kohtaamaan.
Suunnitelmallisuus ja kirjastonkäyttäjien tarpeiden huomiointi nostettiin merkittäväksi tekijäksi työvälineiden onnistuneessa käyttöönotossa. Sosiaaliset ohjelmistot ja niissä tuotetut sisällöt olisi hyvä integroida osaksi kirjastojärjestelmiä. Farkas totesi nykyisissä toteutuksissa ongelmana olevan se, että ne on suunniteltu yleensä vain tietylle kirjastojärjestelmälle. Sisältöjen käytettävyyden kannalta tärkeää on, että ne olisivat eri järjestelmien ja verkkopalvelujen hyödynnettävissä mahdollisimman helposti.
Yksi keskustelun pääpointeista oli se, että sosiaaliset ohjelmistot, palvelut ovat yksi osa kirjastojen palveluja. Ne eivät ole itsetarkoitus eivätkä fyysisten palvelujen korvike. Verkko- ja fyysiset palvelut – vähän kuin pipo ja villasukat. Sekä pipoa että sukkia tarvitaan eivätkä ne sulje pois toisiaan.
Tim “LibraryThing” Spalding puhui Lianza 2009 -konferenssissa sosiaalisesta luetteloinnista eli siitä, mistä esimerkiksi LibraryThingissä on kyse. Palvelu on kukkea esimerkki sosiaalisesta luetteloinnista: LT:ssä loppukäyttäjä voi luetteloida kotikirjastoaan ja palveluun on lisätty erilaisia sosiaalisia mausteita. Tällä hetkellä palvelussa on noin 44 miljoonaa loppukäyttäjien luetteloimaa teosta. (Wikipedia-artikkeli.) Samantapaisia palveluja ovat Shelfari, GoodReads, WeRead. LibraryThingiä on käsitellyt muun muassa Antti Pakarinen Kirjastot.fin labs-blogissa (Palkataan Tim Spalding).
Spaldingin mielenkiintoinen puhe pistää noin tunnin pituiseen pakettiin sekä sosiaalinen luettelointi -käsitettä että sen, mitä tekoa sosiaalisella luetteloinnilla voi olla kirjastoille. Puhe löytyy esimerkiksi Vimeo-palvelusta: What is Social Cataloging? (LIANZA09). Spaldingin esityksessä on useita esimerkkejä siitä, miten tätä loppukäyttäjien tuottamaa sosiaalista metadataa voidaan hyödyntää.
LibraryThing ja kirjastot
Spalding pohtii myös hieman sosiaalisen ja perinteisen luetteloinnin välistä suhdetta. Lopputulema on kutakuinkin se, että sosiaalinen luettelointi ei syrjäytä perinteistä luettelointia vaan molemmat täydentävät toisiaan. LibraryThing on pyrkinyt kehittämään yhteistyötä kirjastojen kanssa muun muassa tarjoamalla dataansa kirjastojen käyttöön. Kirjastot voivat esimerkiksi ottaa käyttöönsä LibraryThing for Libraries (LTFL) -ohjelman, jonka avulla kirjastot voivat tuoda näyttöluetteloihinsa loppukäyttäjien tuottamaa sisällönkuvailudataa LibraryThingistä. Esimerkkinä Spalding mainitsee Seattle public libraryn, joka näyttää tarkemmissa teostiedoissaan LibraryThing-palvelusta painos- ja käännöstietoja, suosituksia samantapaisista teoksista ja tagi-pilven, jossa on loppukäyttäjien teokselle antamia tageja. Esimerkkinä David Zane Mairowitzin ja Robert Crumbin Kafka-teos.
Kirjastojen ongelmana Spalding pitää tällä hetkellä sitä, että kirjastoluettelojen data ei juurikaan ole avointa ja muun verkkomaailman hyödynnettävissä. Muina luunapin-arvoisina ongelmina Spalding ottaa esiin esimerkiksi linkitykset ja löydettävyyden hakukoneiden kautta. Ennen web-kaks-piste-nollailun aloittamista meidän tulisi hoitaa web 1.0 -osasto kuntoon muun muassa tältä osin:
- luettelojen sisältämiin tietueisiin pitäisi voida linkittää. Asia, jonka Spaldingin mukaan muu verkkomaailma hoiti kuntoon 1990-luvulla.
- kirjastoluetteloiden tietueet pitäisi olla hakukoneiden indeksoitavissa.
Sisältöjen jakamista useammassa palvelussa: Feedburner – Twitter – WordPress -uutisia
Kerrassaan mainio esimerkki verkkopalvelujen yhteentoimivuuden parantumisesta: Google on lisännyt uutissyötteiden hallintapalvelu FeedBurneriin toiminnallisuuden, jolla sisällöntuottaja voi julkaista blogikirjoituksiaan FeedBurner-palvelun kautta samantien myös Twitter-tilillään. Eli käytännössä tarkoittaa siis sitä, että sisällöntuottaja voi yhdellä julkaisukerralla levittää sisältöä useammalla foorumilla. (Socializing your feed with Twitter.)
WordPress-bloggauspalvelu tarjoaa samanlaista toimintoa, joka hyödyntää Twitterin ohjelmointirajapintaa (Post and Read via Twitter API).
Standardoidumpia tapoja muun muuassa syötteiden tuottamiseen ja käsittelyyn? Jo vain, kyllä kiitos ja juuri tällaista lisää. 
Via
- Oshiro, Open Messaging Here We Come : Tumblr Releases Twitter Client API (ReadWriteWeb, 12/2009)
- Kirkpatrick, Google, Twitter, WordPress & Facebook : Publish/Subscribe Matrix Could Explode Into Glass-Smooth Platform (ReadWriteWeb, 12/2009).
Pew Internet & American Life Project -tutkimushankkeen johtaja Lee Rainie esitelmöi mediamaiseman muutoksesta Smithsonian-instituutissa museolaisille. Rainie tekee tiivistyksiä verkkokulttuurista ja sen aiheuttamista muutoksista. Puhe löytyy verkosta: www.ustream.tv/recorded/2930593
Rainie määrittelee nykyiselle informaatioaikakaudelle olevan ominaista muun muassa informaation yltäkylläisen tarjonnan, halpuuden ja osallistuvuuden kasvun. Kehitystä Rainie havainnollisti vuoden 2000 ja 2009 tilastoilla.
Vuonna 2000 Yhdysvalloissa
- 46 % aikuisista käytti Internetiä
- 5 %:lla oli laajakaista kotona
- 50 % omisti matkapuhelimen
- Rainien arvion mukaan 0 % oli verkossa langattomasti.
Vuonna 2009
- 79 % aikuisista käyttää Internetiä
- 63 %:lla on laajakaista kotona
- 85 % omistaa matkapuhelimen
- 2/3 käyttää pilvipalveluja (jotka Rainie määrittelee laveasti muualla kuin kotikoneella sijaitseviksi palveluiksi, kuten Facebookiksi ja Googlen palveluiksi)
- 56 % käyttäjistä on Internetissä langattoman verkon kautta.
Kymmenen tapaa, joilla informaatioekosysteemi on Rainien mukaan muuttunut:
1. informaation määrä on kasvanut
Erään ennusteen mukaan digitaalisen informaation määrä tuplaantuu 2014 – 2015 mennessä. Informaation hallinnan ja pitkä häntä -ilmiön (long tail) merkitys korostuu. Pitkä häntä -termiä on avannut muun muassa Kari A. Hintikka (Web 2.0 : johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin, 2007).
2. informaation ja informaatiolähteiden variaatio on kasvanut
Näkemysten ja mielipiteiden kirjo kasvaa ja tämä ajatusten kirjo on myös helpommin tavoitettavissa. Omaa maailmankuvaansa voi laajentaa, jos haluaa ja on valmis ylittämään mukavuusalueitaan, jonka Weinberger nosti esiin (Verkosta ja tietämyksestä).
3. informaation kasvunopeus on kiihtynyt ja smart mobs -ilmiö syntynyt
Asioita voidaan oppia ja omia verkostoja hyödyntää helpommin. Viestintäteknologia on helpottanut itseorganisoituvien ryhmittymien muodostamista. Tästä ilmiöstä on kirjoittanut Clay Shirky teoksessaan Here Comes Everybody. Suomessa tämäntapaisesta toiminnasta on kyse Porkkanamafiassa.
4. loppukäyttäjä pääsee käsiksi informaatioon yhä helpommin ja informaation saatavuus on yhä vähemmän sidottua aikaan ja paikkaan
Mediasisältöjä käytetään silloin, kun halutaan, ja esimerkiksi netti-tv-lähetykset mahdollistavat sen, että loppukäyttäjät eivät ole television ohjelma-aikataulujen armoilla.
5. ihmisten suhde informaatioon
- huomiomme on pätkittäistä. Informaatiovirtaa tunkee jokasuunnasta emmekä keskity kaikkeen 100 %:sti vaan skannaamme mediamaisemaa. Toisaalta ihmiset voivat keskittyä syvällisesti niihin asioihin, jotka heitä oikeasti kiinnostavat
- Rainie esitteli kaksi vastakkaista ajatuskulkua. Toisaalta on Andrew Keenin amatööriyden kultti -kritiikki (amatöörien sisällöntuotanto on huono juttu, koska kaiken melun seasta on vaikea seuloa hyviä sisältöjä) ja toisaalta on Terry Fisherin ajatus siitä, että nyt on meneillään amatöörieksperttien kultakausi (hyviä asioita seuraa, kun kuka tahansa voi erikoistua ja tuottaa informaatiota erikoistumisen kohteestaan).
6. mediaympäristön todenkaltaisuus, koukuttavuus ja vuorovaikutteisuus
Rainie otti esimerkiksi houkuttelevista mediaympäristöistä peli- ja pelimäiset ympäristöt (esimerkiksi Second Life ja World of Warcraft). Toinen esimerkki olivat virtuaalimaailmat, jotka esittävät todellista maailmaa ja jossa on informaatiota fyysisestä maailmasta. Rainie käyttää termiä mirror worlds. Hänen esimerkkinään ovat Google Earth ja Google Goggles, joka on Googlen uusia hakupalveluja. GG:ssa on kyse siitä, että tiedonhakija voi tehdä kuvalla tiedonhaun. Periaate on suurin piirtein seuraava:
- tiedonhakija ottaa esimerkiksi matkapuhelimen kameralla kuvan fyysisestä esineestä, kuten rakennuksesta, lähettää kuvan Google Goggles -palveluun
- GG pyrkii tunnistamaan kuvatun kohteen ja palauttamaan tiedonhakijalle informaatiota kuvan kohteesta.
Osa tätä kehityssuuntaa on Rainien mukaan vahvistettu todellisuus (augmented reality), joka on mahdollistunut muun muasssa GPS-teknologian myötä. Esimerkiksi paikkatieto mahdollistaa sen, että loppukäyttäjä voi saada informaatiota fyysisen sijaintinsa perusteella vaikkapa matkapuhelimeensa. Vahvistettu todellisuus on Peter Cashmoren mukaan ensi vuoden kasvavia trendejä (Aika arpoa ennusteita vuoden 2010 verkkokehityksen trendeiksi).
Neljäntenä ilmiönä Rainie mainitsee lifeloggingin, jonka tunnetuimpia mannekiineja lienee Gordon Bell. Lifeloggingissa on kyse siitä, että omaa elämää tallennetaan aktiivisesti esimerkiksi videona, kuvina jne. Ilmiöstä on myös Muuntuvat viestinnälliset identiteetit -blogissa (Tallenna elämäsi joka hetki).
7. informaation relevanssi paranee, kun tiedonhaku ja hakujen muokattavuus kehittyvät
Voimme muokata eri tavoin sitä, mitä informaatiota meille tulee. Nicholas Negroponte käyttää termiä Daily me, jolla hän tarkoittaa loppukäyttäjän mahdollisuutta määritellä, millaiset sisällöt häntä kiinnostavat esimerkiksi uutispalvelujen tarjonnassa ja vastaanottaa tällaista sisältöä. Ilmiön hyvistä ja huonoista puolista on keskusteltu, esimerkiksi Nicholas D. Kristof The Daily Me ja Eduardo Hauser “The Daily Me” is Neither New Nor Bad.
8. informaatio demokratisoituu ja uusien sisällöntuottajien näkyvyys paranee; identiteetti ja yksityisyys muuttuvat
Sisällöntuotannon kynnys on madaltunut, ja sisällöntuottajat ovat helpommin löydettävissä. Rainie viittaa William H. Duttoniin, joka on puhunut sisällöntuottajien luokasta. Duttonin mukaan sisällöntuottajien verkosto on muodostamassa eräänlaisen viidennen valtiomahdin (the fifth estate), joka toimii perinteisen median rinnalla.
9. informaation ympärillä kuhisee ja pöhisee muun muassa tagittamisen, arvottamisen (rate) ja kommentoinnin muodossa; parviäly (collective intelligence) syntyy
Rainie mukaan noin 31 % aikuisista Internetin käyttäjistä on arvottanut ihmisiä, tuotteita tai palveluja verkossa. Kynnys osallistua mataloituu. Ihmiset tagittavat ja luovat omia taksonomioitaan tai yhteisöllisiä folksonomioita, joiden avulla he merkityksellistävät maailmaansa. Esimerkkinä Rainie mainitsi ratemyprofessors.com-sivuston, jolla opiskelijat voivat arvostella opettajiaan. Rainien mukaan monelle opiskelijalle tästä on tullut vakiintunut väline tarkistaa, osallistuako jonkun opettajan kursseille.
10. sosiaalisista verkostoista on tullut yhä merkityksellisempiä
Perinteinen sosiaalinen suojaverkko -ajattelu on hieman muuttunut. Verkon kautta voimme olla yhteydessä paljon useampiin ihmisiin kuin ennen Internetiä. Verkostoitumisen helppoudella voi olla vaikutusta toiminnan tehokkuuteen: tiettyjen, äkillisten tarpeiden tyydyttämiseksi voidaan muodostaa yhteisöjä nopeasti, ad hoc -tyyppisesti.
Seurauksia ovat Rainien mukaan muun muassa vapaantuneempi toiminta (valitsemme itse keille jaamme tietoa, sosiaalista tarkkailua verkkoympäristössä ei Rainien mukaan ole kuten vaikkapa perinteisessä kyläyhteisössä). Verkosto on yksilölle yhä tärkeämpi tuki eri tavoin. Verkosto voi olla esimerkiksi informaation lähde, filtteri ja yleisö.
Rainien peräkaneetti museoille kuului siten, että museot voivat olla ihmisten verkostojen solmukohtia. Museoita ei nähdä kavereina, mutta niihin suhtaudutaan kuin kavereihin, ja museot voivat ottaa Internetin käyttäjät mukaan informaation jalostamiseen. Esimerkkinä Rainie mainitsi Kongressin kirjaston Flickr-projektin. Kirjasto laittoi Flickriin kuvia, joista kirjastolla oli puutteelliset tiedot (kuten kuvan ajankohta, kuvauspaikka tai kuvassa esiintyneet henkilöt). Ihmiset alkoivat kommentoida kuvia, ja kommenttien avulla voitiin esimerkiksi ajoittaa kuvan ottoajankohta.
